Suomalaistutkijat Aaroninvuorella Jordanian Petrassa

Professori Jaakko Frösénin johtama tutkijayhmä seuloo ja konservoi Aaroninvuoren tämän vuoden kaivauskauden esineitä ja mittausaineistoa Helsingin yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa. Kenttätyöt tehtiin elokuussa ja löydötkin on saatu toimitettua Jordaniasta Helsinkiin. Retkikuntaan kuului 34 arkeologia, insinööriä ja konservaattoria. Paikallisia työntekijöitä oli 25. Huoltoa hoiti 15 henkeä ja kuljetuksista vastasi 20 aasipoikaa ja 20 aasia (yhteensä 94 henkeä ja 20 aasia).

Frösén kiinnostui Aaroninvuoresta, koska yhdessä niistä hiiltyneistä papyrusrullista, jotka amerikkalaiset arkeologit löysivät vuonna 1993 Petran piispan kirkon kaivauksista mainitaan Pyhän ylipappi Aaronin talo. Se sijaitsi kaupungin ulkopuolella. Papyrusarkistoon kuuluu kiinteää omaisuutta koskevia asiakirjoja 500-luvulta aina sen loppuun asti. Ne ovat ajalta, jolloin Petran uskottiin jo lopullisesti tuhoutuneen maanjäristyksissä. Piispankirkko eli Neitsyt Marian kirkko, jota ei olisi pitänyt olla edes olemassa, tuhoutui siis tulipalossa aikaisintaan vuosisadan vaihteessa, ehkä vasta 600-luvulla.

Helsingin yliopiston papyrusryhmä avasi ja konservoi hiiltyneiden papyruskääröjen asiakirjat ja pelasti ne näin tutkimukselle. Ryhmä jatkaa yhdessä Michiganin yliopiston tutkijoiden kanssa asiakirjojen julkaisemista. Suomalaisten ensimmäinen nide ilmestyi 2002. Toista nidettä, joka on amerikkalaisten vastuulla, odotetaan suurella mielenkiinnolla. Yhteinen kolmas nide on työn alla. Tämä tutkijaryhmä kuuluu samaan Frösénin johtamaan Helsingin yliopiston tutkimusyksikköön kuin Aaroninvuoren kaivausryhmä. Suomen Akatemia nimesi sen tutkimuksen huippuyksiköksi vuosille 2000-2005.

Aaroninvuori on paikka, jossa kolmen uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin, perimätiedon mukaan Mooseksen isoveli Aaron kuoli. Viimeistään ajanlaskumme taitteesta lähtien vuorta, joka kohoaa 5 km päässä linnuntietä Petran kaupungista länteen, on pidetty Vanhan Testamentin mainitsemana paikkana edomilaisten alueen rajalla. Tosin epäilijöitäkin on aina ollut. Vuoren korkeimmalla huipulla (1320 m) on viimeistään 400-luvulla rakennetun hautakirkon rauniot. Niiden päälle rakennettiin 1300-luvulla, siis vasta risrtiretkien jälkeen, islamilainen muistomerkki. Valkoiseksi kalkittu rakennus näkyy auringonpaisteessa kauas Jordanian vuoristoon ja lännen Arabilaakson ja Negevin autiomaan yli nykyisen Israelin puolelle. Paikka on pyhä. Siellä ei saa suorittaa kaivauksia.

Aaronin haudan alapuolella olevalla ylätasangolla 1250 metrin korkeudessa on 3000 m2 laaja raunioalue. Se oli jo aikaisemmin yhdistetty tavalla tai toisella Aaronin hautaan, mutta kaivauksiin ei ollut ryhdytty. Hankalalla paikalla erityisesti huollon järjestämistä pidettiin ylivoimaisena tehtävänä. Saatuaan kaivausluvan, ainakin osittain palkkioksi hiiltyneiden papyrusten pelastamisesta, Frösén päätti pystyttää vuorelle suomalaisten arkeologien beduiinileirin vähintään kuukauden kenttäjaksoksi vuosittain. Tutkimukset alkoivat vuonna 1997 dosentti Zbigniew Fieman johdolla ja Emil Aaltosen säätiön kolmivuotisen apurahan turvin. Ne ovat jatkuneet osana huippuyksikön tutkimustoimintaa vuoden 2000 alusta. Paikka saattoi hyvin olla papyruksissa mainittu 'Pyhän ylipappi Aaronin talo', mikä se sitten lieneekin ollut. Tässä oli haastetta kerrakseen. Löydetyt rakenteet on pystytty ajoittamaan ajanlaskun taitteesta ristiretkien jälkeiselle ajalle. Varsinainen kristillinen pyhiinvaelluskohde, Aaronin talo kirkkoineen, kappeleineen ja hotelleineen, on ollut toiminnassa ainakin 400-luvulta vähintään 700-luvulle.

Jo tutkimuksen alussa kävi ilmi, että Aaronin hauta ja mahdollinen Pyhän ylipappi Aaronin talo eivät aikanaan sijainneet yksinäisellä paikalla vuoren huipulla, kuten tänä päivänä. Kaikkialta vuoren rinteiltä löytyi ihmiskäden jälkiä, patorakennelmia ja terassiviljelmiä, jotka kertoivat laajasta maanviljelyksestä pitkien aikojen kuluessa. Sekin oli syytä tutkia, joten varsinaisiin kaivauksiin liitettiin koko vuoren arkeologinen ja geologinen pintatutkimus. Tätä tehtävää varten perustettiin prof. Mika Lavennon johtama tutkimusryhmä, jonka asiantuntijana on toiminut myös prof. Ari Siiriäinen. Ihmisen ja luonnon välisessä vuorovaikutuksessa tutkittavaa on riittänyt kivikaudelta nykypäivään. Yksi tärkeimmistä karavaanireiteistä Egyptistä ja Siinailta pohjoiseen kulki Petraan Aaroninvuoren etelärinnettä pitkin. Sen varrella on ollut maatiloja, vartiotorneja ja huoltopisteitä. Keramiikkapalat kertovat, että toiminta oli vilkkainta ajanlaskun taitteessa nabatealaisten aikana. Tämän vuoden pintatutkimuksissa löytyi myös joitakin nabatealaisia hautoja ja pyhäkköjä. Myöhemmin samoja kauppareittejä käyttivät myös pyhiinvaeltajat.

Arkeologista tutkimusta syytetään siitä, että kaivautuessaan aina vain syvemmälle se tuhoaa oman tutkimusaineistonsa. Näiden syytteiden torjumiseksi kaikki kerrostumat päätettiin säilyttää virtuaalitodellisuudessa. Tämä uudentyyppinen tietopankki edellytti kolmiulotteisen tietokonemallin rakentamista, ei ainoastaan ylätasangon varsinaisesta kaivausalueesta, vaan myös koko Aaroninvuoresta. Uusia menetelmiä kehittämään asetettiin Teknillisen korkeakoulun Fotogrammetriikan laboratorion työryhmä, joka on osallistunut kenttätutkimuksiin ja mallintamiseen tutkimushankkeen alusta lähtien prof. Henrik Haggrénin johdolla. Arkeologisten tutkimustulosten varastointia ja käsittelyä varten on siis kehitteillä uusia arkeologien työtä helpottavia välineitä.

Muinaismuistoviranomaiset edellyttävät Jordaniassa, niinkuin muuallakin, että kaivausluvan saaneet tutkijat myös vastaavat arkeologisen kohteen konservoinnista ja säilyttämisestä. Se on tehtävä siinäkin tapauksessa, että kohdetta ei voi avata yleisölle pyhiinvaellus- ja turistikohteeksi vaan se on peitettävä kaivausten jälkeen. Tämän tyyppisestä esine- ja rakennuskonservoinnista suomalaisilla ei juuri ole tarvittavaa kokemusta, ei myöskään Lähi-idän materiaaleista. Suurimman haasteen antaa Petran huokoinen punainen hiekkakivi. Tehtävään koulutettavaa konservaattoriryhmää johtaa italialainen konservaattori Christina Danielli. Jordanian viranomaisten tavoitteena on avata alue myös turismille, sillä sen lisäksi että kysymyksessä on vielä tänä päivänä kolmelle uskonnolle tärkeä pyhiinvaelluskohde, maisemat ovat päätähuimaavat ja ympäristö omiaan myös elämysmatkailulle.

Aaronin pyhiinvaelluskeskuksen tutkimustulokset julkaistaan kolmena niteenä: 1) kirkko ja kappeli, 2) hotelli ja huoltotilat ja 3) ympäristö. Ensimmäinen nide on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2005. Siksi vuoden 2003 kenttäkauden varsinainen kaivaustoiminta keskittyi kirkon ja kappelin raunioiden tutkimiseen ja siihen liittyvään konservointiin. Se saatiinkin kaikki suoritettua loppuun. Huoltotiloista kaivettiin kokonaan keittiön takana ollut huone. Tosin sen käyttötarkoituksen selvittäminen jää odottamaan naapurihuoneen kaivauksia. Hotellitiloissa tutkittiin länsisiivessä ollutta suurta huonetta, mutta ajanpuutteen vuoksi jatkokaivaukset siirrettiin seuraavaan kenttäkauteen. Itäisen siiven kaksi huonetta, jotka kaivettiin kokonaan edellisillä kenttäkausilla täytettiin uudelleen konservoinnin ja ulkomuurin osittaisen restauroinnin eli jälleenrakennuksen jälkeen.

Tänä syksynä kokonaan esiin kaivetusta kappelista oli jo ensimmäisenä kaivausvuonna 1998 löytynyt pyhäinjäännöksiä varten tehty kaappialttari ja sen edestä pala marmorista alttarikaidetta, jossa oli Aaronin nimi. Ensimmäinen kappeli oli kärsinyt vaurioita ilmeisesti maanjäristyksessä. Sen läntinen ulkoseinä oli sortunut. ja korvattu toisella seinällä, joka pienensi kappelin pinta-alaa. Merkkejä vanhasta seinästä löytyi kappelin länsipuolelta. Uutta seinää rakennettaessa oli käytetty vanhan seinän kiviä, joiden pinnassa oli edelleen seinälaastia ja siinä maalauksia ja kirjoitusta. 'Edelläkävijän' eli Johannes Kastajan mainitseminen antoi aiheen olettaa, että ensimmäinen kappeli oli ollut kastekappeli. Lisäksi uuden kappelin lattian alta, sen länsipäästä, löytyi osittain peruskallioon hakattu ristinmuotoinen pieni kasteallas. Koska se oli jäänyt pois käytöstä ja uuteen kappeliin oli itäpäähän rakennettu pyhäinjäännösalttari, näytti siltä kuin kappelin tehtävä olisi muuttunut kastekappelista pyhäinjäännöskappeliksi. Tämän vuoden kaivaukset paljastivat kuitenkin alttarikorokkeen edestä, tavanomaiselta paikalta, myös lattiatason päälle rakennetun uuden ja erittäin hyvin säilyneen ristinmuotoisen kastealtaan. Uudella kappelilla olikin kaksi tehtävää. Kun kappeli sortui lopullisesti, ilmeisesti maanjäristyksessä, siinä oli käynnissä peruskorjaus. Lattiamosaiikin kuutiot oli irroitettu ja varastoitu alttariseinän sivukaappeihin. Siksi kappelin esinelöydöt olivat vähäiset.

Kirkon tiloissa kaivauksia jatkettiin kolmessa pisteessä ja sekin saatiin paljastettua kokonaan. Kolmilaivaisen basilikan keskilaivan vielä kaivamatta ollut osa aina alttarikorokkeeseen asti sekä pohjoisen sivulaivan rakenteet auttoivat tarkentamaan aikaisemmin saatuja tietoja ja hahmottamaan uudelleen kirkon rakennushistoriaa. Maanjäristyksessä sortunut ensimmäinen suuri kirkkorakennus oli jaettu kahteen yhtä suureen osaan, joista itäinen jatkoi kirkkona ja läntisestä tuli sen eteen pylväikköjen reunustama avoin piha. Pihan osalta vanha marmorilattia oli korvattu liuskekivillä. Pihaan pääsi eteistilan kautta. Sen lattian kaivamaton osa paljastettiin. Aikaisemmin löydetty leijonia ja metsästyskohtauksia kuvaava mosaiikki ei ollutkaan symmetrinen. Eteistilan eteläosan lattia oli päällystetty kiviliuskeilla ja niiden alta kulki sadevesiviemäri kirkon pihalta saostusaltaan kautta edustalla olevaan suureen vesisäiliöön. Pienennetyn kirkon sisätilat oli jaettu uudelleen siten, että keskilaivaa kaventamalla sivulaivat oli saatu leveämmiksi. Pylväät, pilarit ja tukikaaret olivat lopullisessa tuhossa kaatuneet ja pudonneet marmorilattialle. Osa pylväistä nostetttiin paikalleen ja alttarin takana olevia papiston istuinrivejä ja itäistä ulkoseinää vahvistettiin. Alttarikorokkeen vasemmasta etunurkasta löytyivät portaat, jotka johtivat saarnastuolin perustalle. Itse saarnastuolista ei löytynyt jälkiä.