Kaivauksilla oli 1+22 työmiestä, aasinkuljettajia aaseineen 20 ja huolto- sekä vartijaportaassa 12 henkeä. Omiakin oli tänä vuonna taas 29, minkä lisäksi antiikinhallinto asetti meille ensi kertaa peräti kaksi valvojaa, toisen kaivauksille, toisen surveyhin. Vuorella oli siis tilapäisasukkaita 86. Kolmen viikoittain vaihtuvan poliisin ja yhden vakituisen Aaronin haudanvartijan kanssa se tekee tasan 90. On siinä joukkoa kerrakseen, enemmän kuin kertaakaan ennen.

Kausi oli viides - tai jos otetaan mukaan valmisteleva vuoden 1997 lyhyt kenttäkausi, kuudes. Aluperin ohjelma oli mitoitettu viisivuotiseksi, mutta rahoitustilanne ei ole sallinut täysimittaisia ja täysin miehitettyjä vuosittaisia kaivauskausia. Tinkiminen on pidentänyt ohjelmaa. Tarvitsemme vielä ainakin kaksi kunnon viiden viikon kautta, ennenkuin meillä on tarpeeksi tietoa Aaronin pyhiinvaelluskohteesta ja sitä ympäröivän alueen historiasta kirjana julkaistavaa tutkimusraporttia varten.

Ylhäällä vuorella päästiin kaikissa neljässä kaivauskuopassa lattiatasoon ja kolmessa sen jälkeen peruskallioon. Etuaika aikataulussa mahdollisti myös tarkistuskaivaukset kirkon eteläisen sivulaivan päätyhuoneessa, jonka latttiatason alle tunkeuduttiin vuonna 2000 vain ulkoseinän vieressä. Kauden päätteeksi oli dokumentointivaihe mittauksineen ja piirroksineen sekä tietysti valokuvaus. Konservaattorimme suojasivat seinälaasteja tulevan talven varalta. Esinekonservointi oli taas pakko jättää Suomeen. Työmiehet suorittivat sillä välin kaarien ja seinärakenteiden konservointia ja vahvistamista sekä kevyttä jälleenrakennusta. Se on välttämätöntä ennen muuta pahasti romahtaneiden ulkomuurien osalta. Samalla yritettiin selvittää muurien rakennetta, sillä yllättäen länsimuurin ulkopuolelta löytyi paksu kalteva tukimuuri, joka lienee ajoitettavissa peräti ristiretkiaikoihin, ellei myöhempään Salah ed-Dinin dynastian aijubidiaikaan. Näyttää siltä, että pyhiinvaelluskeskuksen toiminta on todellakin ulottunut viitisensataa vuotta myöhempään, kuin mitä tähän mennessä olemme pystyneet osoittamaan. Se taas lyö hyvin yksiin niukkojen kirjallisten lähteiden kanssa. Rakennuskanta ajoittuu siis nabatealais-roomalaisesta ajasta ajanlaskumme taitteesta ristiretkien jälkeiselle ajalle 1200-luvulle. 1300-luvulla rakennettiinkin sitten aivan vuoren huipulla oleva islamilainen hautamuistomerkki sortuneen kirkon raunioille, eli voimme seurata Aaroninvuoren elämää rakennusten valossa suuremmitta katkoksitta ajanlaskumme alusta nykypäiviin asti.

Tämän vuoden neljä kaivauskuoppaa sijaitsevat rakennusryhmän eri osissa. Yksi niistä on länsiosan alunperin nabatealaisissa rakenteissa. Refektoriota eli luostarin ruokasalia ei löytynyt, mutta sen sijaan eräänlainen pienempi kokoontumistila seiniä kiertävine kivilavitsoineen ('triclinium'). Keskellä huonetta on myöhemmin ollut iso tulisija, joten kolmen jykevän kaaren kannattamassa katossa on täytynyt siinä vaiheessa olla aukko; muutoinhan huone olisi ollut savusauna. Vielä on yksi tila keittiön vierestä kaivamatta. Liekö se ruokasalin paikka, vain oliko refektorio romahtaneessa toisessa kerroksessa?

Toinen kuoppa on eteläosassa aluetta viime vuonna löytyneen keittiötilan ulkomuurin takana, paikalla, josta löytyi suuri määrä luita, ennen muuta kalanruotoja ja suomuja. Tämä 'tunkio' kaivettiin nyt huolellisesti peruskallioon asti. Kerros toisensa jälkeen tuhkaa, luita, suomuja ja keramiikkaa. Yhden tunkion arkeologiset kerrostumat antavat erinomaiset mahdollisuudet koko Lähi-idän keramiikka-ajoitusten tarkistamiseen - kunhan työ tehdään huolella. Parhaimpina päivinä pelkästään keramiikkalöytöjä tuli niin runsaasti (lähes 5000), että kaivaukset täytyi keskeyttää jo klo 10 jälkeen löytöjen puhdistamiseksi ja lajittelemiseksi. Saa nähdä, kuinka monta kokonaista keramiikkaesinettä saamme niistä kokoon. Tunkion alta paljastui vedenpitävällä laastilla vuorattu allas tyhjennysaukkoineen sekä muurin ulkopuolelle tuleva vesijohto tai viemäri. Vielä emme tiedä, mitä altaassa on tehty tai valmistettu. Selitysvaihtoehtoja on toistaiseksi liikaa, mutta hommaan tuntuvat liittyvän tavalla tai toisella tukevien kotilon kuorten palaset. Siis purppuraako, ja jos niin miksi täällä ylhäällä vuorella? Tässä lisähommia eläintieteilijöille, kunhan vain luiltaan ehtivät. Rautainen tikari, jonka puinen kahvakin oli osittain heikosti säilynyt, kuului kaatopaikka-aineistoon.

Kolmas kaivauskohde sijoitettiin rakennusryhmän pohjoisosaan. Niin sanotusta hotellista kaivettiin esiin koillinen kulmahuone ja sen yhteys viereiseen aikaisemmin kaivettuun huoneeseen. Samoin kuin edellisessä huoneessa kattoa kannattivat keskeltä tukevat pilareiden varaan pystytetyt kaaret. Kerrostumat romahtaneita kiviä, lattiatasoja tulisijoineen, keramiikkaa ja luita vastaavat hyvin ja vahvistavat naapurihuoneesta esiin kaivettuja tietoja. Mutta mitä tekemistä isolla rautaisella keihäänkärjellä on tässä tilassa? Huonokuntoiset kolikot selittyvät paremmin ja auttavat kerrostumien ajoittamisessa, kunhan saadaan korroosio poistettua ja teksti sekä kuvat esiin, insh'allah.

Neljäs kohde on kirkkorakennuksessa ja nimenomaan sen jakamisen jälkeen sisäpuolelle eli varsinaiseen kirkkotilaan jääneessä etelä- ja keskilaivassa. Yksi kaatunut pylväs nostettiin osittain paikalleen. Seinälaasti oli osittain hyvin säilynyt ja antoi haastetta kerrakseen konservaattoreillemme. Seiniä kiertävät makuulavitsat oli jossain vaiheessa muutettu järeämmiksi kivipenkeiksi. Makuulavitsoita löytyi jo ensimmäisenä kaivausvuonna kirkon pylväspihaksi muutetusta osasta. Olisikohan näillä jotain tekemistä ihmeparannusten kanssa? Sehän on tyypillistä joillekin Idän kirkon pyhiinvaelluskeskuksille. Niin, ja sitä paitsi muslimit vielä tänä päivänä tuovat sairaitaan Aaronin luo apua saamaan! Nurkkauksen laastiin oli kaiverrettu kreikkalainen risti. Jonkin verran löytyi jopa romahtaneen katon puuparruja, jotka lepäsivät hiiltyneinä ja varsin lahonneina lattiaa peittävillä marmorilaatoilla. Vuosirengasnäytteitä niistä ei valitettavasti saatu. Marmorilattian laatan kolme riviä käsittävä kokonaan säilynyt piirtokirjoitus antaa lyhyen kreikankielisen otteen Daavidin psalmista 29.3 (Septuagintan 28.3) - taas siis uusi ote varhaisesta Vanhan Testamentin kreikankielisestä käännöksestä. Niin lyhyt kuin se onkin, löytö on merkittävä, koska se pystytään melko tarkasti ajoittamaan arkeologisen yhteyden perusteella sekä ajoitus tarkistamaan vielä kirjainmuotojen ja kirjoitusasun perusteella. Kysymys on, kuten edellisen psalmikatkelman osalta, joka oli maalattu saman etelälaivan päässä olevan pastoforionin eli sakastin seinälaastiin ja löytyi vuonna 2000, yksi varhaisimmista meille säilyneistä Septuaginta-tekstin katkelmista. Amulettipsalmin 91 (Septuagintan 90) kulkutauti sai helposti historiallisen selityksensä. Mitä tekemistä sen sijaan on tämän uuden psalmin ukkosella ja sademyrskyillä Aaroninvuoren pyhiinvaelluskeskuksessa? Uusia kiperiä kysymyksiä riittää.

Eteläisen sakastin tarkennuskaivauksissa löytyi lattian kivilaattojen alta erikoisia säilytysrakenteita, joiden tilat tosin oli täytetty ilmeisestikin romahtaneilla rakennusjätteillä. Kerrostumat olivat käänteisessä järjestyksessä, alimmaisina nuorimmat, vähintäänkin varhaisislamilaiset omaijadiaikaiset, ellei peräti myöhemmät, vihreät lasitetut keramiikkapalat. Pintakerroksessa oli suuri määrä seinälaastin kappaleita, joukossa paloja jo aikaisemmin lattiakivien päältä löydetystä amulettipsalmista. Lisää ajoituskriteerejä! Laasti ja siinä ollut kirjoitus, joka voidaan ajoittaa 500-luvulle, on siis romahtanut lattialle ilmeisesti jonkin maanjäristyksen yhteydessä vasta varhaisislamilaisella ajalla, yli sata vuotta sen maalaamisen jälkeen. Osa paloista on lakaistu lattian alle muun rakennusjätteen kanssa, osa jäi lattiapäällysteen päälle, jonka yläpuolelle tasoitettiin uusi lattiataso. Seinälaastin lisäksi kuopasta löytyi pieniä lasitesseroita, seinämosaiikin palasia. Kolmiomaisen pronssilevykkeen käyttötarkoitus on vielä epäselvä. Vuoden 2000 koekuopasta löytyi Antti Lahelman kymmenpenninen surkeassa kunnossa. Eipä tuo nykyinen rahametalli paljon kestä. Onkohan eurokaan markkaa paljon parempi?

Arkeologisen pintatutkimusryhmän jäsenet ovat tapansa mukaan kävelleet Mika Lavennon johdolla vuorenrinteitä ylös alas ja poimineet alueelta tarkalla kammalla kaikki mielenkiintoiset löydöt. Ne kertovat Aaroninvuorta ympäröivän maaseudun elämästä ja pitkästä vuoropuhelusta ihmisen ja luonnon välillä kivikaudesta nykyaikaan. Viljelysalueen sadoilla padoilla ja terasseilla on toimeenpantu pienehköjä koekaivauksia, samoin kuin 'asutustaajamissa', joita sijaitsee vastakkaisen Farasha-vuoren eli Perhosvuoren rinteillä ja laella Wadi Arabasta Petraan johtavan vanhan karavaanitien varrella. Vuoren huipulla oleva suurempi rakennus, mahdollisesti vartiotorni, rinteen ns. nabatealainen kylä ja alustavasti avoimeksi moskeijaksi määritelty rakennus vaativat kaikki vielä lisätutkimuksia. Kauniisti maalatun nabatealaisen ohuen hienokeramiikan palasista saadaan koottua ainakin yksi lähes kokonainen vaasi, ensimmäinen laatuaan omilta kaivauksiltamme.

Teknillisen korkeakoulun pieni kartografiporukka prof. Henrik Haggrenin johdolla on ehkä eniten joutunut juoksemaan auringon polttamia rinteitä ylös ja alas kiidättäessään nopeata takhymetrin prismaa paikasta toiseen tai kerätessään sormituntumalta digitaalikuva-aineistoa. Kartat ja kolmiulotteinen virtuaalimalli ovat sekä saaneet uusia yksityiskohtia ja tietoja kaivausalueella että laajentuneet hyvää vauhtia uusille survey-alueille. Niistä on jopa välitöntä hyötyä paikalliselle väestölle. Karttaa beduiini ei ymmärrä, mutta kuvaa hänkin osaa tulkita. Vuorenrinteen vanhoja patoja onkin korjattu ja uusia rakennettu. Kynnettyjä 'peltoja' näkyy kaikkialla. Löytämiemme vanhojen kasvinäytteiden perusteella näyttää siltä, että Aaroninvuoren pyhiinvaelluskeskuksessa on syöty jopa aprikooseja tai persikoita. Jännittävää on saada näillekin kivilöydöille ajoitus, sillä aivan pinnasta siemenet eivät löytyneet.

Kauden kruunasi ilouutinen Ammanista: The Petra Papyri I, eli ensimmäinen suomalainen nide, on ilmestynyt painosta. Samalla saimme näytekappaleet alatukikohtaamme Umm Seihuniin. Vähän ohuenlainen se on, mutta muutoin varsin edustavan näköinen. Kyllä sitä kelpaa lähettää asiantuntijoille ja arvostelijoille. Nyt on sitten amerikkalaisten vuoro tehdä kakkonen, ja kolmonen voisikin olla yhteinen. Eiväthän nämä arkeologit sitä kovin omakseen ymmärrä, mutta olivat kuitenkin valmiit juhlimaan tapausta. Ovatpahan vuonna 1993 löytyneet Petran hiiltyneet papyrukset kuitenkin se syy, miksi olemme kaikki tavanneet toisemme vuodesta vuoteen täällä Aaroninvuorella kaivamassa Pyhän Ylipappi Aaronin Taloa ja tutkimassa Petran ympäristön muinaisia maatalouskeskuksia.