Suurin osa kaivauksen aikana tehdystä konservointityöstä koskee paljastettujen arkkitehtonisten rakenteiden stabilisointia. Käsiteltävät rakenteet valitaan niiden merkityksen perusteella kohteen kokonaisuudelle sekä kunnon perusteella. Esineet ja pienet arkkitehtoniset osat (marmorin ja maalatun laastin palaset) rekisteröidään ja pakataan kuljetusta varten. Useimmat rekisteröidyt esineet puhdistetaan, dokumentoidaan ja kuljetetaan suoraan Petran museoon. Välitöntä stabilisointia vaativat esineet käsitellään paikan päällä ja rekisteröidyt metallilöydöt kuljetetaan Suomeen konservoitaviksi.

Arkkitehtonisiin rakenteisiin puuttuminen dokumentoidaan graafisesti. Konservoitavasta alueesta otetaan digitaalikuvia ennen ja jälkeen käsittelyn, ja kuvat tulostetaan. Kuntokartoitus ja konservointisuunnitelma kirjataan digitaalikuvien päälle asetetuihin kalvoihin käyttäen kansainvälistä symbolikoodia, joka perustuu Normal 1/88 -sanastoon. Kirjatut tiedot siirretään tietokoneelle Helsingissä.

Rakennustekniikat ja kirkon keskusalueen konservointi

Luostarin rakennukset ja ulkoseinät on rakennettu suurista paikallisen hiekkakiven lohkareista, jotka on muurattu yhteen ohuella kerroksella savilaastia, johon on sekoitettu paikallista hiekkaa ja lentotuhkaa. Myöhemmissä vaiheissa jotkin seinät rakennettiin uudelleen käyttäen hiekkasekoitteista kalkkilaastia. Kirkon sisätilaa rajaavat sisäseinät ja kivipenkit on peitetty kalkkipohjaisella laastilla. Joissakin kohdissa laasti on värjätty oranssinkeltaisella rautaoksidipigmentillä, ja muutamia koristelulla ja kirjaimilla varustettuja palasia löydettiin I- ja M-kaivauskuopista. Suurin osa lattioista on kivetty marmorilaatoilla, jotka on asetettu vedenpitävän laastikerroksen päälle.

Monia kohteen osia on käytetty ja rakennettu uudelleen myöhäisemmissä vaiheissa, mikä hankaloittaa rakenteiden suojelua oikealla tavalla. Arkeologit eivät ole vielä määrittäneet joidenkin rakenteiden käyttötarkoitusta, joten muuraukseen tehtiin vain pieniä paikallisia korjauksia. Suurin osa viimeisten kahden kauden aikana tehdystä konservointityöstä oli marmorilattioiden sekä seiniä ja penkkejä peittävän laastin jäänteiden vahvistamista.

Kiviseinät

Suurin kiviseiniin liittyvä ongelma on esiinkaivamista seuraavan säälle altistumisen ja kulumisen aiheuttama eroosio. Hyvin hauraat, erodoituneet hiekkakivilohkareet, jotka heikensivät seiniä, korvattin kalkkikivellä. Vaikka alue on vähäsateinen, äkilliset rankkasateet eivät ole harvinaisia, ja ne vaikuttaisivat tuhoisasti esiin kaivettuihin muureihin ja laastiin, jotka ovat jo heikentyneet eroosion takia. Kalkkilaastilla korjattiin ja saumattiin liitoksia niissä kohdissa, joissa valuvan veden tuhoisa vaikutus vaarantaisi rakenteen kestävyyttä. Näin ehkäistiin veden sisään tunkeutuminen sekä muuriin löyhästi kiinnittyneiden pienten kivien ja soran siirtyminen.

Laasti

Melkein jokaisella kirkon keskusalueen seinällä ja penkillä oli pieniä, rikkonaisia laastialueita. Laasti puhdistettiin pehmeillä harjoilla, jotka poistivat pintaan tarttuneen maa-aineksen. Juuret ja kertymät poistettiin mekaanisesti skalpellin avulla. Hydraulista laastia injektoitiin vanhan laastin ja muurin välisiin rakoihin palasten kiinnittämiseksi paikoilleen. Tämän jälkeen laastipaloja lujitettiin kalkkilaastilla, jota siveltiin pienillä lastoilla reunojen ympärille sekä rakoihin ja halkeamiin, jotta hiekka ja vesi eivät pääsisi sisään.

Useita maalatun laastin palasia löydettiin I-kuopan ja eteläisen pastophorionin kaivauksessa. Pieniä irtopaloja löytyi hiekasta ja suurempia paloja yhä kiinnittyneinä I-kuopan länsiseinän sortuneisiin kiviin. Laasti koostui ohuesta (5-8 mm), tiiviistä kalkkikerroksesta (I-kuopassa) tai kipsikerroksesta (M-kuopassa), jossa on hyvin vähän hiekkasekoitetta. Pintaan on maalattu kreikkalaisia kirjaimia ja lehtikoristeita sekä geometrisia koristeita. Kirjaimiin ja lehtikoristeisiin käytettiin punaista rautaoksidipigmenttiä, kun taas koristekuvioissa käytettiin muita vihreän, punaisen ja keltaisen sävyjä.

Maalattu laasti rappeutuu erittäin nopeasti, ja pigmentit saattavat menettää värinsä lyhyessä ajassa, jos ne jätetään alttiiksi auringonvalolle. Tilapäinen suoja pystytettiin pitämään laastinpalaset viileinä ja kuivina, ja hauraimmat palat korjattiin akryylihartsilla kyllästetyllä sideharsolla ja pakattiin laatikoihin. Koska laasti oli haurasta ja suuressa vaarassa tuhoutua, jos se jätettäisiin paikoilleen, isommat laastipalat päätettiin irrottaa kivistä Stacco-tekniikalla ja kuljettaa ne Suomeen jatkokonservointia ja -tutkimusta varten.

Marmori

Kirkon keskusalueen lattiat on päällystetty isoilla proconnesian-marmorilaatoilla, jotka ovat todennäköisesti uudelleenkäytettyjä roomalaisaikana louhittuja kappaleita. Useimmat laatat olivat rikkoutuneet ja halkeilleet monista kohdin. Nämä vauriot saattavat olla asutuksen aikaisen tai myöhemmän maanjäristyksen aiheuttamia. Voimakkaat tuulet kuljettavat lattialle päivittäin hiekkaa, joka tunkeutuu marmorin rakosiin ja suurentaa niitä entisestään. Vaikka sadetta on vähän, vesi pääsee valumaan laajentuneisiin rakoihin ja kasvit voivat kiinnittyä marmoriin, mikä pahentaisi vaurioita ja lopulta hajottaisi palaset kokonaan. Koska marmori lepää hyväkuntoisen vedenpitävän laastin päällä, päätettiin jättää alkuperäinen pohjakerros käsittelemättä ja korjata ainoastaan pinnan halkeamat kalkkipohjaisella laastilla, johon lisättiin tuhkaa, jotta korjaukset sopisivat paremmin marmorin väriin. Laatat puhdistettiin ensin vedellä ja hiekka ja roskat poistettiin halkeamista pehmeillä harjoilla, minkä jälkeen laasti levitettiin märälle pinnalle.

Tärkeimmät käsittelyyn käytetyt aineet olivat:

• Sammutettu kalkki, paikallinen savi ja hiekka laastikorjauksiin
• Hydraulinen kalkki saumaukseen ja vanhan laastin kiinnittämiseksi kiviin
• Akryylihartsi (Paraloid B72) keramiikka-astioiden ja maalatun laastin tilapäiseen korjaamiseen
• Piipohjaiset yhdisteet (etyylisilikaatti) muurikivien ja pohjakerrosten tukemiseen

Kuiva ilmasto ja nopeat lämpötilan ja suhteellisen kosteuden muutokset kaivausalueella sekä alueen korkea sijainti (1250 m merenpinnan yläpuolella) asettivat erityisiä vaatimuksia käsittelytapojen ja niiden ajoituksen suhteen. Perinteisiä konservointimenetelmiä ja mittasuhteita piti muuttaa hieman, ja työ oli tehtävä tiettyinä vuorokaudenaikoina. Keskipäivän korkeiden lämpötilojen (noin 40º C) takia kemialliset käsittelyt oli pidettävä minimissä ja suoritettava myöhään iltapäivällä. Laastin korjaukset tehtiin suojan alla, mikä alensi lämpötilaa ja esti suoran auringonvalon. Metallilöydöt ja lasi käsiteltiin tarpeen mukaan ja pakattiin heti esille kaivamisen jälkeen, jotta vältyttäisiin enemmältä syöpymiseltä.

Pienlöydöt

Pienlöydöt olivat enimmäkseen metalli-, lasi-, kivi- ja keramiikkaesineitä, mutta myös muutamia luusta, korallista ja helmiäisestä valmistettuja esineitä löydettiin. Kaivauksen aikana kaikki löydöt dokumentoitiin, puhdistettiin ja pakattiin huolellisesti ennen Petran museoon kuljettamista. Löydöt puhdistettiin enimmäkseen mekaanisesti, ja vettä tai liuottimia käytettiin tarvittaessa. Ensiapukonservointia suoritettiin myös kentällä vahvistamalla erittäin hauraita esineitä. Joissakin tapauksissa rikkinäiset marmori- tai keramiikkapalat liimattiin akryylihartsilla. Rekisteröidyt löydöt ja muutamat muut esineet kuljetettiin Suomeen jatkokonservoitaviksi Helsingin yliopiston asianmukaisissa tiloissa. Esineet pakattiin hapottomaan silkkipaperiin ja asetettiin erikoisvalmisteisiin pahvilaatikoihin tai rei'itettyihin muovipusseihin, jotta kuljetus tai kosteuden ja lämpötilan muutokset eivät vahingoittaisi niitä. Metalliesineet pakattiin suljettuihin laatikoihin silikageelin kanssa kosteuden vähentämiseksi. Suomessa esineet puhdistettiin kunnolla mikroskoopin avulla ja käsiteltiin stabilisoivasti tulevan tuhoutumisen estämiseksi. Konservoinnin ja dokumentoinnin jälkeen esineet pakattiin kuljetettaviksi takaisin Petraan.

Arkeologisen kaivauksen yhteydessä tehdystä konservoinnista tulee osa kohteen historiaa, joten käsittelytapoja on harkittava huolellisesti. Ennen Aaronin vuoren kaivausalueen löytöjen käsittelyä rakennustekniikat ja rakennusmateriaalit määriteltiin ja dokumentoitiin. Tuhoutumisen eri tasot ja lajit kartoitettiin tulevaa konservointityötä ja pitkän aikavälin suojeluprojektien tarpeita varten. Aaronin vuoren bysanttilainen kompleksi voi joskus olla avoin kohde vierailijoille ja tutkijoille, joita kiinnostaa ymmärtää Lähi-idän luostarielämää ja tarkastella sen fyysisiä jäänteitä. On siis erittäin tärkeää säilyttää kohteen historiallinen aitous näin alkuvaiheessa käsittelemällä sitä mahdollismman vähän, mutta huolehtimalla kuitenkin sen kunnossapidosta. Kaikkien FJHP:n jäsenten läheinen yhteistyö sekä runsas mielipiteiden vaihto oli välttämätöntä näiden tärkeiden periaatteiden toteuttamiseksi onnistuneesti.