FJHP:n kaivausalue sijaitsee 1250
metriä merenpinnan yläpuolella, 70 metriä vuorenhuipun
alapuolella ja 150 metriä huipusta länteen. Tuhoutunut
rakennuskompleksi on kooltaan noin 72 metriä pohjoisesta
etelään ja 48 metriä idästä länteen. Se
on epäsäännöllinen nelikulmio, jonka rajoina ovat
rakennusten takaseinät. Kirkko ja kappeli sijaitsevat alueen
keskellä. Niiden länsipuolella on
epäsäännöllisen muotoinen piha, jonka reunalla on
kallioon kaiverrettu vesisäiliö. Pohjoispuolella toisen pihan
ympärillä on ryhmä huoneita, jotka ovat
todennäköisesti toimineet pyhiinvaeltajien majatalona.
Kompleksin eteläosassa on vielä kaivamattomia huoneita ja
tiloja, jotka näyttävät sijoittuneen luostarin
pääsisäänkäynnin viereen. Luostarin
länsiosassa on monumentaalinen monihuoneinen rakenne, joka on
todennäköisesti peräisin nabatealais-roomalaiselta
ajalta (ajanlaskun ensimmäiseltä kolmanteen vuosisataan) ja
joka ilmeisesti sisällytettiin luostarikompleksiin
bysanttilaisella kaudella.
FJHP:n kaivaukset perustuvat
arkeologien, maanmittareiden ja konservaattoreiden jatkuvaan
keskinäiseen yhteistyöhön. Ennen kaivausta koko alueella
tehtiin intensiivinen arkeologinen inventointi, jonka yhteydessä
pintalöydöt kerättiin ja dokumentoitiin. Maanmittausta
varten pystytettiin kiintopisteet, jotta jokaisen kaivauskuopan
sekä esiin kaivettujen rakenteiden ja esineiden paikat voidaan
tallentaa tarkasti takymetrien avulla. Tähän mennessä 25
suurta kaivauskuoppaa,
jotka on nimetty kirjaimilla A-Z, on kaivettu loppuun asti. Kaivauksia
tehdään stratigrafisen periaatteen mukaisesti: toisistaan
erottuvat kerrokset, joko luonnolliset tai ihmisen aikaansaamat,
poistetaan huolellisesti dokumentoiden. Kukin erillinen maakerros tai
sortunut kivikerros sekä rakenteen osa (seinä tai
kivirakennelma) saa esillekaivamisjärjestyksen mukaisen
lokusnumeron, kun taas seinät merkitään erikseen
kirjaimilla. Jokainen lokus kuvaillaan sanallisesti, valokuvataan ja
mitataan sähköisesti ja käsin, ja maakerroksista otetaan
näyte. Takymetrien lisäksi kaivajat käyttävät
erityisiä lokuslomakkeita ja vihkoja dokumentointiin. Monet
maakerrokset, varsinkin lähellä lattiatasoa olevat, seulotaan
kokonaan. Kaikkien rakennuskivien alkuperäiset sijainnit
dokumentoidaan, minkä jälkeen kivet viedään
erityisiin lapidarioihin (kivivarastoihin). Kaikki löydöt
kerätään ja merkitään kenttälomakkeisiin.
Projektia varten on kehitetty oma tietokanta, johon kaikki
yllämainitut tiedot siirretään päivittäin
kenttätyön aikana. Fotogrammetrisia menetelmiä
käytetään myös päivittäin tallentamaan
työn edistymistä ja kehittämään
luostarikompleksin kolmiulotteista mallia.
Kaivausalueen varhaisimmat rakennukset
ovat peräisin nabatealais-roomalaiselta ajalta, mutta alue laajeni
suurimmilleen 400-luvun loppupuolella, jolloin rakennettiin kirkko ja
kappeli sekä lisärakennuksia, huoneita ja rakennelmia. Kirkko
on suuri, kolmilaivainen basilika, jossa on yksi alttarikomero. Kirkon
viereinen kappeli on muodoltaan pitkänomainen, ja siinä on
myös yksi alttarikomero sekä ristinmuotoinen kasteallas (joka
korvattiin myöhemmin toisella altaalla). Kirkko ja kappeli oli
alunperin koristeltu yltäkylläisesti marmorilattioin ja
-kalustein. Molemmissa rakennuksissa näkyy useita korjaus- ja
jälleenrakennusvaiheita, kuten kattotukien perusteellinen
uudelleenjärjestäminen ja koon huomattava pieneneminen.
Jotkin muutokset saattavat liittyä siihen, että kompleksi on
ilmeisesti tuhoutunut vähintään kaksi kertaa
(maanjäristyksessä?). Muut rakennukset toimivat
todennäköisesti asumuksina ja varastoina, ja liittyivät
siten jokapäiväiseen elämään.
Näyttää siltä, että luostari tuki toimintaansa
pyhiinvaellusliikenteen lisäksi tuottamalla ja
käsittelemällä itse ruokansa, samaan tapaan kuin
tyypillinen bysanttilainen coenobium. Kaivaukselta on
löydetty huomattava määrä keramiikkaa ja lasia,
minkä ansiosta näiden esineiden kronologista
järjestystä Jordaniassa voidaan kehittää edelleen.
Löytöihin kuuluu myös 500-luvulta peräisin oleva
mosaiikkilattia kirkon eteisessä, marmorisia kalusteita, useita
metalliesineitä, kolikoita ja varhaiskristillisiä
piirtokirjoituksia. 500-luvun jälkeen rakennuskompleksi pieneni
vähitellen, ja siihen lisättiin toissijaisia rakenteita ja
väliseiniä. Myöhempinä aikoina käytettiin
myös uudelleen rakennuselementtejä sekä useita muita
käyttökelpoisia esineitä (lasinpalasia,
mosaiikkikuutioita). Vaikka osia kirkosta ja luostarista
hylättiinkin vähitellen, pyhiinvaellus alueelle
näyttää jatkuneen. Tästä todistavat paikalle
jääneet aterioiden jäännökset
(enimmäkseen papukaijakalaa). Varhaisislamilaiset löydöt
ovat vähäisiä, mutta niiden perusteella voidaan
kuitenkin osoittaa kompleksin olleen käytössä, vaikkakin
pienemmässä muodossa, vielä ainakin 700-luvulla.
Kompleksin länsilaidalla sijaitseva massiivinen linnanpaltta
(glacis) saattaa olla peräisin jopa
ristiretki-ayyubidi-mamelukkiajalta (1100-1300-luvulta). Tämä
vahvistaisi ristiretkiaikaisten kirjallisten lähteiden
välittämän tiedon kristittyjen läsnäolosta
vuorella.